Fiiliksiä ja hetkiä häämessuilta

Posted on

Näin on takana vuoden 2018 Suomen Häämessut. Tänä vuonna messuhulinaa koettiin niin Oulussa kuin Jyväskylässä. Molemmilla paikkakunnilla nähtiin loistava The National Wedding Show, jossa esiteltiin uusimpia pukutrendejä morsiamille ja sulhasille tietenkään asusteita unohtamatta. Lavalla nähtiin upeita pukuja niin suomalaisilta kuin kansainvälisiltä pukuvalmistajilta. Ensi kertaa Suomessa nähty Bridal Fitting -osasto oli suuri menestys ja hääpukujen sovitusajat menivät kuin kuumille kiville. Osastolla ajan varanneet morsiamet pääsivät sovittamaan kansainvälisten pukuvalmistajien morsiuspukuja. Vaikka kaikki halukkaat eivät omaa sovitusaikaa ehtineet samaan, olivat morsiuspuvut jokaiselle messukävijälle esillä ja ihasteltavana Bridal Fitting -osastolla.

Tunnelma messuilla oli molemmissa kaupungeissa oikein rento ja hyväntuulinen. Kävijöitä palvelivat loistavat ja asiantuntevat näytteilleasettajat. Mahtavaa oli huomata, kuinka paljon näytteilleasettajat panostivat messuosastojen viihtyvyyteen. Näillä varmasti luotiin jokaiselle kävijälle onnistunut messukokemus. Rentoa tunnelmaa messuilla siivitti myös livemusiikki. Oulun messuilla musiikkinumerosta vastasi Duo Jukka & Julia, kun taas Jyväskylässä lavalla nähtiin ihastuttava Kruuvaus.

Messuilla päästiin myös kuulemaan monenlaisia tietoiskuja alan asiantuntijoilta. Mielenkiintoisia aiheita olivat muun muassa dokumentaarinen hääkuvaus, uusimmat juhlameikkien trendit sekä hääsuunnittelijan käyttäminen häiden suunnittelussa. Näistä tietoiskuista jokainen kuulija varmasti nappasi ideoita ja vinkkejä mukaansa.

Ensi vuonna häähumuun päästään Suomen Häämessuja toimesta Oulussa 2.2 ja Jyväskylässä 16.2. Tervetuloa viihtymään ja inspiroitumaan!

 

1 (33 of 239)Kuva: Emmiphoto.fi

_MG_0445Kuva: Tuuli Nikki Photography

F22A8712Kuva: Tuuli Nikki Photography

_MG_0523Kuva: Tuuli Nikki Photography

_MG_0536                                                 Kuva: Tuuli Nikki Photography

F22A8478Kuva: Tuuli Nikki Photography

1 (27 of 82)Kuva: Emmiphoto.fi

1 (82 of 82)Kuva: Emmiphoto.fi

1 (25 of 239)Kuva: Emmiphoto.fi

1 (186 of 239)Kuva: Emmiphoto.fi

1 (128 of 239)Kuva: Emmiphoto.fi

1 (81 of 82)Kuva: Emmiphoto.fi

1 (1 of 1)Kuva: Emmiphoto.fi

1 (15 of 239)Kuva: Emmiphoto.fi

1 (1 of 239)Kuva: Emmiphoto.fi

1 (81 of 239) Kuva: Emmiphoto.fi

1 (116 of 239) Kuva: Emmiphoto.fi

1 (112 of 239) Kuva: Emmiphoto.fi

1 (104 of 239) Kuva: Emmiphoto.fi

1 (44 of 239) Kuva: Emmiphoto.fi

1 (87 of 239)Kuva: Emmiphoto.fi

1 (113 of 239)Kuva: Emmiphoto.fi

1 (96 of 239)Kuva: Emmiphoto.fi

_MG_0751                                                 Kuva:Tuuli Nikki Photography