Ravintola Rauhala – tunnelmallinen juhlapaikka Oulussa

Posted on

Ainolanpuiston kupeessa Oulussa sijaitsevassa Ravintola Rauhalassa on vietetty juhlia, kokouksia ja tapahtumia jo yli sadan vuoden ajan. Ravintola Rauhalan Eija Honkonen kertoo, millainen juhlapaikka Rauhala on.

Aivan Oulun keskustassa Åstömin puiston vieressä sijaitseva Ravintola Rauhala erottuu edukseen kaupungin juhlapaikkatarjonnasta sijaintinsa ja puitteidensa vuoksi. Upea vuonna 1988 rakennettu Rauhala pitää sisällään monia eri tunnelmaisia juhlasaleja, joissa voi järjestää niin muodolliset kuin rennotkin juhlat. Lisäksi Ravintola Rauhala tarjoaa monipuolisesti ravintolapalveluita lounaasta juhlabuffetteihin ja pöytiin tarjoiltaviin menuihin.

-Ruokamme ja monipuoliset menumme saavat paljon kehuja, suorastaan ylistäviä kommentteja. Kaikki valmistetaan alusta loppuun itse keittiömestarimme johdolla, Honkonen kertoo.

Ravintolapalveluiden lisäksi Ravintola Rauhala tarjoaa suunnitteluapua juhliin. Hääjuhlat suunnitellaan yhdessä hääparin kanssa alusta juhlan toteutukseen saakka. Juhlat toteutetaan kokemuksella ja ammattitaidolla niin, että hääpari vieraineen saa keskittyä juhlimiseen ja ystäviensä seuraan. Sen lisäksi, että Rauhalassa järjestetään juhlia, ravintolan tarjoilua ja ohjelmaa voidaan toimittaa myös hääparin omaan juhlapaikkaan.

-Olemme saaneet kiitosta siitä, kuinka paneudumme kunnolla jokaiseen juhlaan ja parin erityistoiveisiin. Suunnittelun alkuvaiheessa häistä kannattaa kertoa mahdollisimman paljon, niin yhdessä suunnittelu on helppoa ja lopputulos on taattu, Honkonen sanoo.

 

Upeat puitteet tunnelmallisille häillerauhala7

Rauhalassa voidaan järjestää pieniä ja intiimejä tilaisuuksia, koska upeita juhlavia saleja on useita. Kun koko talo on käytössä, vieraita voi olla jopa 150 henkeä. Kesäaikaan piha-alueelle voidaan pystyttää lisäksi juhlateltta, jolloin juhlat voidaan järjestää jopa 500 hengelle.

Pihapiiriin on avattu keväällä 2017 Voimala1889, joka rosoisen tyylikkäänä ja modernina tilana antaa täysin toisenlaisen miljöön Rauhalaan verrattuna. Voimala 1889 on tilausravintola ja taidegalleria, jossa hääjuhlat onnistuvat maksimissaan sadalle hengelle.

Ravintola Rauhala ja Voimala 1889 ovat suosittuja juhlapaikkoja etenkin häille, joten juhlapaikka kannattaa varata ajoissa. Honkonen muistuttaa, että etenkin kesäisin juhlapaikka kannattaa varata jo vuotta ennen.

 

 

Ravintola Rauhala

 

Mannenkatu 4
90130 Oulu

Puh. 0400 532 285

Kokoukset, juhlat ja tapahtumat
0400 532 285
myynti(at)ravintolarauhala.fi

Ravintoloitsija Anne Mikkola 0400 818 994
anne.mikkola(at)ravintolarauhala.fi

Aukioloajat
Lounas ma-pe klo 10.30-13.30
Muutoin olemme avoinna tilauksesta sekä tapahtumien mukaan.

https://ravintolarauhala.fi/

 

Aukioloajat
Lounas ma-pe klo 10.30-13.30
Muutoin olemme avoinna tilauksesta sekä tapahtumien mukaan.